Niinpä on nyt tiskipöydällä liinan alla tekeytymässä ihka omat viilit.
Ostin uusia perunoita ja aion keittää ne päivälliseksi. Mitä muuta tekisin?
Löysin vanhan ohjeen tutusta kesäsalaatista jota kotonakin paljon tehtiin. Tähän makumuistoon kuuluu ehdottomasti kotikalja, vasta uunista otettu ruisleipä, heinien tuoksu, pääskysten tirskunta ja tuore pulla.
Mutta, muistelmista salaattiohjeeseen:
2 munaa
2 tl sinappia
2 tl etikkaa
1 rkl sokeria
suolaa
mustapippuria
2 dl kuohukermaa
2 kerää lehtisalaattia
kurkkua
yrttejä
retiisejä
1
Keitä munat koviksi.
Poista keltuaiset ja murskaa ne haarukalla.
Lisää joukkoon sinappi, etikka, pippuria, suolaa, ja sokeri.
Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita munankeltuaistahna kermavaahtoon.
2
Huuhtele ja kuivaa salaatinlehdet huolellisesti.
Revi ne suupalan kokoisiksi paloiksi kulhoon.
Kuori ja viipaloi kurkku ja puhdista ja viipaloi retiisit.
Kuutioi munan valkuaiset .
Sekoita
kaikki ainekset.
Lisää kastike salaatin joukkoon
hetki ennen tarjoilua.
¤
Takaan että salaatti taikoo Sinut menneeseen aikaan.
teet makumatkan mummolaan...
¤
Sitten näihin kuviin. Eka kuva on Kuopion Puijonrinteellä sijaitsevasta
Konttilasta, otettu viime kesänä. Siellä näkeen näin mukavaa
kanojen kopsuttelua pihalla.
Tämä pirtti taas sijaitsee Pielavedellä.
Lepikon torppa, jossa oli syntynyt
yksi presidenteistämme,
Urho Kekkonen.
Kallavesi, Kallavesi...
Saaristokaupungin eräs saari, Pölhönsaari.
Siellä sijaitseen yksi virkistyspaikka.
Täällä saa grillata makkaraa..
Maaningalla nähtävyytenä
upea kuohuva Korkeakoski!
vesi on läsnä kaikkialla...
Kuopion Museon kupeelta...
Ja vielä upeaa Saaristokaupungin salmea..
oliko se se salmi jossa
laulun sanoin " äet pes paetoo"..
Ken tietäis sen!
¤
Tässä tulikin pitkä postaus...mutta ei se haittaa, eihän?
Ruokaohjeita löydät toisesta blogistani, Annan tuvasta pitkin kesää
tunnisteitten alta
Muuten Villiviini jatkaa kertovaa kesän kulua,
poikkea sielläkin.
Kivaa aurinkoista kesää
Maireanna