Raskasta lunta

                     Vitivalkoinen 

peitto

           on kattona kaiken yllä/

Vitivalkoinen/

                    ohuen oksankin yllä/

                              Vaikka kuinka jo tahtoo

                       Neiti Kevät /

                  jo 

                             aikoisi

                           sulattaa  kaiken,

 myös

              sen Vitivalkoisen!

               Tunnet hetken vielä,

        - se on

     

                                   Vitivalkoista,

                                                      raskasta lunta.

¤

Räntäsadetta saatu, pian on  jo 

montakin päivää.. On Helmikuu?

     Sade syö

  raskasta lunta..

¤

Ihana on luonnossa liikkua, kuunnella lintujen varhaista keväänlaulua.

Hengittää vihreää lupaavaa kevättä.

Uneksia tulevasta!

Maireanna

Lumiset maisemat pallon pinnalla..

Joulusta jäljellä vielä vähän/

 näitä  palloja katselis vielä.

Lumiset maisemat.. pallon pinnalla

tekee sen  oikean jouluisen  olon.

Mutta kun kuitenkin katson ulos/

on kaukana joulu polo !

Musta

 maa,

 tumma 

taivas,

pimeys  kirii 

kantapäillään.

Kunpa olisin kontio metsän/

sais nukkua  tämän yli,

peiton alla  vain lämmin syli.

¤

 Ja musta Joulu jo vaihtui Uuteen Vuoteen/

ja samaa pimeyttä on  edelleen?

Harpo aika, vieri viikot/

kevättä kohti nelistä,

pelasta meidät

tästä kelistä!

¤

Loppiaisen

 laiskoja 

joka lukijalle!

Maireanna

OIJOI, MITÄ SÄ TEET?

Poika istuu bussin perällä,

viimeisessä penkissä.

Kuoppaista tietä

bussi mataa

joka päivä

samaa rataa..

-Sitten

 huomasi

Sinut.

Mietin minne sä meet?

Mitä sä teet?

Oijoi

oijoijoo..

minne sä meet?

Sun vaalea kiharapilvesi

sokaisee..

Voi katso tänne,

täällä mä oon!

Bussi  jatkaa vaan kuoppaista tietä  kulkuaan..

ja tuhat tähteä

pääsi päällä nään!

Oijoijoo..

niin  nään, joo..

Kohta bussista mun jäätävä on..

katso tänne, täällä mä oon!

Minne sä meet,

mitä sä mulle teet..

oijooih!

¤

Hihih,tämä runo tupsahti yön pimeänä hetkenä ja tiesin heti, mille kuvalle runo tulee..
Nykyään runot syntyvät yöllä ja niinpä on yöpöydällä oltava kynä ja paperia..

mukavaa talvista tiistaita

toivottaa  Maireanna

Kalamies

Hän on kalamies

.

.

hän on vanha kalamies

.

.

Hän tiesi parhaat apajat

ja kalaisammat veet.

Ei  hän jäänyt aamulla nukkumaan

vaan   lähti veneelle kulkemaan.

Kun aamuaurinko lämmitti kasvojaan

hän haaveili miten kalaa nostetaan.

Hän kuunteli miten laine löi veneen laitoihin

kun tarttui veneen airoihin..

Hän kuunteli luojan luotuja hartaana tuhdollaan

jo vähän huonolla kuulollaan.

Tämä  vanha kalamies

hän,  vanha kalamies.

¤

Kun illalla kotiin käy

ei murhetta kasvoilla näy

vain väsymys tuntuu askelissa

kun reppu painaa selässä.

Hän on vanha kalamies.

Se vanha kalamies.

Ja illalla tyynylle hän  painaa pään

 mieli raukea uneen jää..

¤

Kun aamuaurinko lämmittää kasvojaan

oli ikiunessa kalamies ainiaan.

Hän oli vanha kalamies

vanha kalamies.

¤

Tämä runo herätti aamulla ja se oli pakko kirjoittaa heti muistiin.

Jotenkin kuulen tässä Jukka-Pojan äänen?

Maireanna

Värejä täältä ja kaukaa..

 Valkoista ..?

¤

Talven valkoinen

 lumi.

 Pakkasen lumitähdet.

¤

Maistan 

valkoisen

 lehmänmaidon..

Näen

taivaalla tuikkivat tähdet!

¤

 Keltaista ja oranssia..

tunnen

¤

¤

¤

 auringon

 hehkuvan 

ihanan lämmön?

Turkoosin sininen..

Muistoja

 kesästä.

¤

Liplatus airojen lappeella,

auringon kilo..

Ihana

 hiekkaranta.!

¤

Kaukana,

toisessa

maassa..

¤

Punavärin uhma

 Vielä hetken    on    pakkanen poissa

 kukat   imee  jokaisen valon/

 ei ne tahtoisi ei

levolle vielä mennä./

Punavärillä uhmaa

 viilenevää ilmaa/

värillään  lämmittää.

Ei vielä

ei vielä

vaan

myöhemmin..

¤

¤

¤

Tuuli kuitenkin puhaltaa pian/

raastaa puista lehdet/

ja riisuu talvelle

metsän 

ja

 maan..

Kuihduttaa kukat, nurmet 

kaikki talvea odottaa...

¤

AIKA

AIKA etenee/

AIKA hupenee/

kohta on kesä ohi.

Ken vois ajan pysäyttää/

Suven helmoista

 kiinni ottais/

Jarruttais pimeän tuloa?

Vielä on  paljon kukkia nupulla/

vielä paljon  pieniä linnunpoikasia...

JUHANNUSTAIKOJA..

 Aamukävelyllä ratkon

kotometsän arvoitusta.

Kuinka voikaan

 hyvä olla,

täällä, kotivainiolla?

Voi

 kun voisin toistaa värit nää

omaan palettiini!

Nämä

Luojan

 hienot,

Luojan

 luomat..

¤

Voisin,

ja

osaisin,

toistaa kesän kaikki värit

sinnetänne

 ripotellen?

¤

Kastehelmet lehdillä,

timanttina välkkyen?

Vihreyttä  maassa, puussa.

Sinisyyttä taivahalla.

kera

pilven valkohattaran.

¤

Poimin kedon kukkasia

sidon sieväksi

kimpuksi.

Kannan kotiin tyynyn alle,

ja nään unta....



MANSIKOILLA NAISTENVIIKKO..

Riikka viikon aloitti/heinäkuisen naistenviikon/
sen aina märäksi puhutun/

Saarat, Sarit,Sarat sunnuntaina/ kermakakun koristaa/
nää tämänpäivän sankarit/

Maanantaina Marketat ja Maaritit/
herkkufanit mansikan/

Tiistaina on Hanna Jenni, Johanna/
hekin kakkukahvit kyllä tarjoo/mansikoilla tietenkin/
Keskiviikko, Leenan vuoro/onnea toivottelee tuttu kuoro/

Torstaina kahvit tarjoo Oilit, Olgat,/ ja taas on juhlan tynkää mennä/

Perjantaihin kestit päättyy/ Kirstit, Kirsit, Tiinat mansikoilla mehustaa/
tuon herkkuhetken iloisen/
Mansikoita, mansikoita, kuin Suomalaisia sulonaisia.

ONNEA JOKA IKISELLE, MEIDÄN NAISILLE!

UNOHDUS

Harmaan seinän kylki suree/- unohdusta ajassa./On poissa ilo/elo/
pois heitettynä elämä./
Verhoo lumen pehmopeitto kaiken peittäen/ja suojaten./
Kylmän kalman kosketus/ hipaissut on vanhuksen./
Aika ajattomuuden kohdannut on kulkijan./ Vaan eipä tiedä hän/
saa rauhan lempeän ja ihanan/- saa uuden elämän!/
Uus kesä koittaa, lämpö herättää/ virkoo vihreätä ylle maan/
käy kukkaan joka ruohonkorsi/ vesi ruokkii kulkijaa./
herää elo kuin ois perhonen/ kauniina kukoistaa!