OIJOI, MITÄ SÄ TEET?

Poika istuu bussin perällä,

viimeisessä penkissä.

Kuoppaista tietä

bussi mataa

joka päivä

samaa rataa..

-Sitten

 huomasi

Sinut.

Mietin minne sä meet?

Mitä sä teet?

Oijoi

oijoijoo..

minne sä meet?

Sun vaalea kiharapilvesi

sokaisee..

Voi katso tänne,

täällä mä oon!

Bussi  jatkaa vaan kuoppaista tietä  kulkuaan..

ja tuhat tähteä

pääsi päällä nään!

Oijoijoo..

niin  nään, joo..

Kohta bussista mun jäätävä on..

katso tänne, täällä mä oon!

Minne sä meet,

mitä sä mulle teet..

oijooih!

¤

Hihih,tämä runo tupsahti yön pimeänä hetkenä ja tiesin heti, mille kuvalle runo tulee..
Nykyään runot syntyvät yöllä ja niinpä on yöpöydällä oltava kynä ja paperia..

mukavaa talvista tiistaita

toivottaa  Maireanna

Kalamies

Hän on kalamies

.

.

hän on vanha kalamies

.

.

Hän tiesi parhaat apajat

ja kalaisammat veet.

Ei  hän jäänyt aamulla nukkumaan

vaan   lähti veneelle kulkemaan.

Kun aamuaurinko lämmitti kasvojaan

hän haaveili miten kalaa nostetaan.

Hän kuunteli miten laine löi veneen laitoihin

kun tarttui veneen airoihin..

Hän kuunteli luojan luotuja hartaana tuhdollaan

jo vähän huonolla kuulollaan.

Tämä  vanha kalamies

hän,  vanha kalamies.

¤

Kun illalla kotiin käy

ei murhetta kasvoilla näy

vain väsymys tuntuu askelissa

kun reppu painaa selässä.

Hän on vanha kalamies.

Se vanha kalamies.

Ja illalla tyynylle hän  painaa pään

 mieli raukea uneen jää..

¤

Kun aamuaurinko lämmittää kasvojaan

oli ikiunessa kalamies ainiaan.

Hän oli vanha kalamies

vanha kalamies.

¤

Tämä runo herätti aamulla ja se oli pakko kirjoittaa heti muistiin.

Jotenkin kuulen tässä Jukka-Pojan äänen?

Maireanna

Uudenvuodenpäivänä..

..kun ulkona sataa

märkää

räntää

ja

on vähän flunssainen olo,

alkaa päiväunet elää..

¤

Voi kun vois, 

se mukavaa ois/

olla  kuin vastapuhjennut kukka!

Vaan sehän myös  kuihtuu,

kuten minäkin?

¤

Siispä minä,

HERÄÄ!

Kun suihkussa käyt

ja

tuoksuvaa voidetta

kämmeneen keräät,

voitelet

ryppyistä poskea vähän.

Niin jopa

on olo

kuin nuorikolla :-)

¤

¤

Iloisten uuden vuoden toivotusten myötä,

nähdään taas!

Maireanna

TALVINEN TARINA..

Rapisee

 pakkanen kengän alla/

huurteesta taipuu raskaat puidenoksat/

Tummansininen taivas kaarena kaiken yllä/

Hangessa jälkiä nään/

pitkin ja poikin jäljet jäniksenpoikien/ piiperrys hiiren hankea pitkin/

pikaisia reittejä etsien lämpimään.

Jäljet nuo yhdet ihmetyttää../
¤
Tuvassa hellalla kiehuu keitto/

Oveen joku kolkuttaa/

Sisään vaan,/

 emäntä toivottaa/

ja pannusta kaataa kuppiin kuumaa/

tuo

 ehtoinen emäntä talon/

myös  sytyttää kynttilän valon.

Vieras kovasti lämmöstä kiittää/

ja jatkaa matkaa toiseen taloon/

Huomasiko sitä kukaan/

jäi matkalaiselta hippuja joulun/

ihan pieniä vaan,

 jokaiseen taloon?

Oliko

 kulkija viestintuoja/

valepukuinen

 Joulumaasta.

LUISTINRADALLA

Siitä on melkein satavuotta

Sisko ja minä

talvinen päivä ja pakkanen

Kuitenkin, posket hehkui

intoa, iloa

Sävelet kaiuttimessa

Ja radalla kylän pojat.

MANSIKKA-AHOLLA

Mehiläiset surisevat, etsien herkkupalaa/

kukasta kukkaan kiuluja kantavat/

mettä helminä koukaten/

pieneen kiuluun kaatavat/

Minä paljailla varpailla varovasti/

neulasen piikkejä karttaen/

etsin herkkuja minäkin/

pieneen koriini kaipailen/

Hellepäivä lämpöä levittää/

hien pintaani kirvoittaa/

löydän kannon kainalosta/

mansikkani makeat/

niitä koriini kokoan/

kasapäin kotiini kannan.

PÄIVÄUNIA.

On se vaan kumma, että kun raataa päivän nurkkia nuohoten,

 niin illalla saunan jälkeen on kuin kermaa saanut kissa?

 Raukea hyvä olo.

Lupa lojua sohvalla ja lukea hömppäromaania... Televisio ei anna

mielekästä  katsottavaa joten voi lukea ihan rauhassa.

Itsekseen elämisessä on ne edut, että saa olla pitkittäin tai poikittain

 ja katsotaanko eduiksi sekin, että saa muutenkin määrätä

olemisestaan?

Oikeastaan tunnen aika vähän tyytymättömiä sinkkuja. Vaakassa painaa

 se vapaus eniten varmaankin.

On tietysti hetkiä jolloin kaipaisi sitä vahvempaa puoliskoa, jos

 eteen tulee asia johon ei omat voimavarat oikein riittäisi.....

mutta pakon edessä on oppinut venymäään.

No oishan se somaa kaksin tehdä asioita, tietysti.

Joku tarvitsisi  kaveria mökin raavaisiin hommiin, joku kuskaamaan mansikkamaalle 

tai veisi ulkomaille. Olisihan näitä asioita monenlaisia.

Kun on oppinut siihen että oma apu, paras apu, niin ei osaa tuosta kuin haaveilla.

Niinpä tässä saunakahveja juodessa haaveilen ruusutapeteista makariin ja sukellan kirjaan.

Luen tällä hetkellä Merja Tynkkysen Valkoinen sohva Rivieralla.

 Aihe on varsinainen unelmoijan lempiaihe.

 Jo takasivun kerronta sisällöstä veti mukaansa; kukapa ei haaveilisi

 PÄIVÄUNIA azuurinsinisistä elämästä Välimeren maisemissa?

Siellä, missä leipomot tuoksuvat,

palmut rytmittävät askeleita ja lämmin tuuli pyyhkii kasvoja?

Tämä unelma on kirjan päähenkilöllä ja hän toteuttaa unelmaansa

 ottamalla aviomiehen osittaisesta vastustuksesta huolimatta

 perheelle kakkosasunnon asunnon Ranskan Grassesta.

Aika mukaansa tempaavasti ja todentuntuisesti kerrottua.

Tätä lukiessa omakin unelma ainakin mielikuvissa toteutuu.

Kirjan myötä katse unohtuu jonnekkin kauas...näkee päiväunia!

TARINAMAANANTAI haaste nro 55/ Punainen

 

KOTIMATKA.

Kaverini luona aika kului kuin siivillä, sillä aina oli jotain mukavaa tekemistä.
( Enää en kyllä muista mitä. Niin ne unohtuvat iän karttuessa, nuoruuden asiat.
Ilmankos he sanovatkin että ette te ymmärrä, totta se on. Tämä oli sivulause.)
Kaveripiirin päivitystä ei estänyt säätkään. ( Mutta silloinhan paistoi aina ja
pakkanenkin oli sellainen mukavan kirpeä) Niinpä.

Kotimatkan varrella oli metsätaival, mutta ei sekään pelottanut.
Kello oli ties mitä, kotona varmaan jo hätäilivät ja läksytkin oli lukematta vielä!

Sidoin sukset monoihin ja tuli kiire kotia kohti. Mäet olivat yhtä lukuunottamatta loivia nyppylöitä
joten aukeapaikka oli pian ohitettu.
Tulin metsän laitaan ja edessä oli pari kilometriä aika sankkaa kuusikkoa.
Oli jo aivan pimeää. Kuu paistoi. Kuusien välissä rasahteli.
Ajattelin, että joko se susi oli tälle metsälle eksynyt kun aikuiset siitä päivällä vaihihkaa puhelivat.
Minulta salaa.
Sydän muljahteli nyt jo pelosta ja päätin että näin myöhään en ikinä enää ole jos ehyenä kotiin selviän...
Oli pakko edetä suksilla koska alkoi paleltaa..
Mitään ei syöksynyt puiden takaa.
Vähävähältä pääsin lähemmäs metsänreunaa.
Olin turvassa.
Edessä oli se suuri myötämäki ja sitten olin kotipelloilla jo! Mikä helpotuksen huokaus.Punainen kotitalo ikkunoista palavin valoin tuntui ihanalta asialta, ja läksytkin tuli luettua korkojen kanssa.

Mutta koko reissun muistona oli kauan PUNAISET posket ja varpaat!