maanantai 9. maaliskuuta 2009

TANSSII TAHTIEN KANSSA!

Oli ilo katsella illallista Tanssii tähtien kanssa ohjelmaa ja jännätä uusien parien jälkatyöskentelyä.
Heti sieltä suosikit löytyi! Mato Valtonen,Pirkko Mannola!
 Mato on tosi Magee ja miehinen kankeus kyllä vetristyy kevättä kohti, sanokaa minun sanoneen!

Pirkko Mannolasta näkee ettei vuodet tunnu kun on aloittanut aikoinaan Tyttö sopasta! Kyllä siinä on tyttöä kerrakseen-aah! Silloin ,kauan sitten, kuuntelin Pirkko-pirteää, ja aina hänen laulunsa iski nuoren tytön haaveisiin. Silloin elettiin aikaa nuoruuden...  Teatterityöskentely näkyy myös taatusti näissä tanssiesityksissä jatkossakin. Eläytyminen lähtee häneltä jo selkärangasta! Ja kun noita timanttisääriä heilauttaa, niin menee polvilleen jopa arvosteluraadin herratkin.
Osaan asettua Pirkon asemaan näinä päivinä. Surua kun hyväksyy pienin annoksin, niin sen kanssa pystyy elämään. Sen käsittely kyllä pitkittyy, mutta sen kestää. Oma käsittelyni surussa on vielä kesken, vaikka on jo kaksi vuotta tapahtuneesta. Mutta kun on elettävä eteenpäin. Nostan joskus,pidän hetken ja panen pois.

1 kommentti:

Harakka kirjoitti...

Voi, kurja, en muistanutkaan katella niitä tanssii tähtien kaa, pitää ensi kerralla muistaa.
On varmaan Pirkolla raskasta aikaa nyt, ja joutuu koville.
Mutta ehkä auttaakin sitten toisaalta, ainakin on joku pieni hetki, ettei ajatukset ole koko ajan siinä surussa.
Mahtaako se koskaan olla kokonaan pois, suru jää varmaan kauaksi aikaa ja ikävä ainiaaksi!