Voi tuota aikaa..
¤
Meillä -80 luku meni näissä merkeissä!
Leveitä lahkeita,
keltaista,
pieniä iloja,
suuria tunteita.
Aika eli nousukauttaan,
vaikka kännykkää ei vielä tunnettu.
Lankapuhelin oli sentään jo saatu,
kauppaa ei lähiössä vielä ollut.
Bussipysäkki
kuin maalla.
Tolppa.
7 kommenttia:
Oi nuo vaatteet!Kaunista teillä on ollut veden ääressä silloinkin. 80-luku oli hyvää aikaa ennen 90-luvun lamaa. Henkilökohtaisestikin se on mielessä mainiona vuosikymmenenä matkoineen ja nuoruusjuttuineen.
Tämä on varmaan ihan 80-luvun alusta kun housumuoti oli sellainen nykäsmäinen kainalomalli sitten loppupuolella vuosikymmentä. Mukava getki ja kuvassa kivasti nostalgiaa.
Ihana nostalginen kuva. Farkkujen leveetlahkeet on kyllä hyvässä muistissa :)
ja hyvin tultiin juttuun.
Ihanan nostalgisen tunnelmainen kuva. Melkein kuin jo 70-luvulta.
Nyt pitää tunnustaa: Kuva onkin 70-luvulta, mutta muoti ja värithän pysyivät silloin seuraavalle vuosikymmenelle. No,poika sanoi että mitä se haittaa jos on kymmenenvuotta nuorempi..
Oikeasti 80-luku oli minulle synkkää mustaa. Vanhimman menehtyminen syöpään, sitä surressa meni koko vuosikymmen :-( Elämään mahtuu, iloa ja surua, liiankin kanssa.
Hieno tunnelma,
Nuo vanhojen kuvien värit on sitten aina niin upeat.
Nostalgista fiilistelyä,
Lähetä kommentti