torstai 12. joulukuuta 2013

Eräs jouluaatto


Oli yksi joulu, silloin  kauan  sitten.

Kun mikään  ei vielä pelottanut
  ja oltiin  aika  rämäpäitäkin.

Se  oli  jouluaatto,

maalla,

metsän keskellä.

Saatiin 
pelkkä 
idea,
ihan pelkkä 
idea.

Hullu idea!

/ Piti saada
pukin konttiin..
muotiin tullut
kerniliina
 Äidille? /

Sukset jalkaan kips ja kops,

Keskellä metsää..
hiihti tyttöjä kaks..

välillä  lampien jäätä  pitkin
 pimeässä.
seuranaan  vain  puiden  pitkät mustat varjot, kelmeä  kuun valo..

Eikä  pelottanut.

Tunnit kului 

päivä venyi

aamusta 

iltaan,

pimeästä pimeään..

Tytöt taivalsi  vaan  eteenpäin,  sitä omaa tahtiaan ?
:
:
Miten  matkan kävi?  Voi, se  päättyi ikävästi!
Se lieneekin  jo  toinen  tarina..
¤
Kyllä lapsena osaa olla peloton. Intoa riittää vaikka mihin. Aikamääritys on ihan vieras käsite. Mutta sekään ei pelota. Mukava muistella näin 60 vuoden jälkeen. Jälkitoteamus on tästä, että lapset ovat lapsia aina..
Tässä runossa sanoma on se, että miten rohkeita sitä lapsena onkaan? Nyt minua ei saisi tuohon tempaukseen sitten millään.. Taitaa olla kokemus se toisen runon sanoma?

Maireanna


Ei kommentteja: